Soulful Storyteller

”Kirjoittaminen on aina ollut intohimoni. Jokainen kirjoitus on oma tarinansa, uusi maailma ja mahdollisuus koskettaa. Kirjoitan, koska haluan jättää jälkeni tähän maailmaan, tähän hetkeen. Olla ikuisesti läsnä.”

Soulful Storyteller – Tanja Hakala

Olen kirjoittanut siitä asti, kun tuon taidon opin. Lapsesta asti halusin toimittajaksi. Kuljin rohkeasti kohti unelmaani omaa polkuani pitkin. En mennyt lukioon, vaikka sitä minulle yritettiin tyrkyttää. Halusin parhaan ystäväni kanssa kauppikseen ja sinne mentiin! Ehkä jo silloin tiesin, ettei minusta olisi tyypilliseksi toimittajaksi. Edessä olisi jotain jännittävämpää.

Löysin polkuni paikallislehtien ja medianomiopintojen kautta yrittäjäksi, freelanceriksi. Tein kaikkia mahdollisia juttuja lehdille ja yrityksille. Seisoin räntäsateessa pienen kunnan keskustassa gallupia tehden. Jututin julkisuuden henkilöitä. Tein huonoja juttuja ja paljon virheitä. Onnistuin täydellisesti. Etsin paikkaani, kutsumustani.

Jossain kohtaa aloin tuntea kutsumusta kauniita koteja kohtaan. Ensimmäinen kotijuttuni pääsi Koti ja Keittiö -lehden kanteen. Hienosti sisustettujen kotien sohvilla pysähdyin aina silloin vahvimmin, kun asukas antoi palasen omasta elämästään. Kun hän omaehtoisesti kertoikin jotain muuta kuin raksatarinaa tapettivalintoineen. Aloin tuoda tekstiini palasia aidosta elämästä. Lehtien toimitukset pitivät siitä. Minä RAKASTUIN siihen tapaan kirjoittaa. Halusin luoda jutuista pysäyttäviä tarinoita, jotka toisivat lukijoille elämyksen, oivalluksia, lohtua. Paras palaute koskaan on se, kun eräs lukija sanoi kantavansa minun kirjoittamaani artikkelia laukussa aina mukanaan. Tuo juttu antoi hänelle voimaa ja kannustusta, minulle suurta uskoa itseeni.

Minulle tärkeintä on kirjoittaa tunteella. Tuoda sanoilla eläväksi ihmisen tai kodin, minkä tahansa, tarina.

Halusin niin kauan olla liian vakavasti otettava toimittaja. Siinä samassa hukkasin palasen itsestäni. Mutta samalla löysin itsestäni paljon uutta.  Nyt kirjoitan tekstejä, joilla jokaisella on oma merkityksensä.

Soulful Storyteller Tanja Hakala
~ journalist gone storyteller ~

Tanja Hakala

♡ Yrittäjä vuodesta 2008
♡ Julkaissut kaksi kirjaa: Laiturilla – Kesäkoteja rannikolla ja saaristossa (2015) ja Järvien Kesäkodit (2017), Docendo
♡ Tuottaja Häät-mediassa vuodesta 2013, työskennellyt myös Häät-lehden toimituspäällikkönä
♡ Eläinkommunikoinnin Mestari (2021)

♡ Keräilen kauniita muistivihkoja ja kirjoitan niihin lyriikoita, runoja, kaikkea kaunista!
♡ Haaveilen erämaamökistä Lapissa ja suuresta koiralaumasta
♡ Rakastan hiljaisuutta, voimaannun yksinolosta, ahdistun kiireestä
♡ Tulin äidiksi 30-vuotiaana, minua ja miestäni siunattiin kaksostytöillä
♡ Olen onnekas saadessani pitää elämässäni ystäviä, jotka pitävät minusta sellaisena kuin olen
♡ Inspiroidun nerokkaista ja koskettavista lauluista

TANJA HAKALA

Sivuston kuvat:

Maria Kalmi ja Matilda Tuominen Photography

1 + 6 =